Posts tagged cha-cha-chá
Salsa – jenkkiläinen fuusio
4Kun itselleni joitakin vuosia sitten kerrottiin, että latinalaisamerikkalaisen musiikin ehkä tunnetuimman tyylin – salsan – kotimaa on Amerikan yhdysvallat, kieltäydyin aluksi uskomasta. Väite tuntui typerältä, olihan minuun musiikkiopintojeni aikana valettu vankka usko siihen, että Kaikki Parhaat Asiat tapahtuvat Juurilla (roots) ja että kaikista kovinta kamaa oli musiikki joka ei ollut fuusioitunut minkään muun tyylin kanssa. Sittemmin olen kasvanut hiukan ja ymmärtänyt, ettei mikään kulttuuri ole täysin vailla vaikutteita toisista kulttuureista, ja että se on oikein hyvä asia. Salsan juuret ovat tiukasti kuubalaisessa musiikissa, jonka juuret ovat tiukasti länsiafrikkalaisessa* ja eurooppalaisessa musiikissa, joiden juuret ovat vaihtelevalla tiukkuudella vähän joka puolella. Tulen syventymään tarkemmin alla mainittuihin kuubalaisen musiikin tyyleihin myöhemmissä artikkeleissa.
Espanjan kielen sana salsa tarkoittaa kastiketta, ja eräänlaisesta kastikemaisesta sekoituksesta samannimisessä musiikkityylissä juuri on kyse. Salsan juuret ovat kuubalaisessa sonissa, mambossa, cha-cha-chássa ja guarachassa, mutta se poikkeaa niistä lukuisin eri tavoin. Jo 1940-luvulla Yhdysvalloissa soitetussa, afrokuubalaiseksi jazziksi** kutsutussa latinalaisamerikkalaisen musiikin tyylissä oli yhdistetty kuubalaiset rytmit ja modernimpi, jazzvaikutteinen harmonia.*** 1960-luvulla afrokuubalaiselle jazzille piti Yhdysvalloissa keksiä vaihtoehtoinen nimi, sillä USA:n asetettua Kuuban kauppasaartoon vuonna 1963 kaikesta kuubalaisesta tuli jenkeissä kiellettyä. Apuun riensi seuraavana vuonna New Yorkissa perustettu latinalaisamerikkalaiseen musiikkiin keskittynyt Fania records, joka lanseerasi nimen salsa uudelle tyylille, jossa lähinnä Puerto Ricosta Yhdysvaltoihin muuttaneet muusikot ja solistit**** soittivat ja lauloivat kuubalaisvaikuttesta musiikkia. Salsassa soitinnus muuttui vaskipuhallinvetoisemmaksi, timbalesille annettiin aikaisempaa tärkeämpi rooli ja mukaan otettiin rytmisiä ja tyylillisiä elementtejä puertoricolaisista musiikin tyyleistä, kuten bomba ja plena.
Levittyään maailmalle salsa kehittyi lukuisiin eri suuntiin, joista alueellisten erikoisuuksien ja sanoitusten perusteella voidaan erotella lukuisia alalajeja, joista voisi kustakin kirjoittaa kokonaisen artikkelin. On merkillepantavaa, että vaikka salsa kehittyi eräällä tavalla pitkälti erossa juuristaan (salsan vuorovaikutus kuubalaisen populaarimusiikin kanssa oli pitkään hyvin vähäistä, pääasiassa Kuuban sisäpolitiikan ja USA:n ulkopolitiikan vuoksi), siinä kuuluu, näkyy ja tuntuu yhä vahvasti länsiafrikkalaisen musiikin polyrytminen kerroksellisuus ja syklisyys sekä tanssin erottamaton osallisuus, kuubalainen clave-ajattelu, espanjalaisen decima-runomuodon variaatiot ja montuno-osan modaalinen (joskus lähes maaninen) repetitiivisyys ja call & response-laulun luoma yhteisöllisyyden tunne.
Salsa on ennen kaikkea tanssimusiikkia ja sitä voi tanssia niin pareittain kuin yksinkin, tai yhteisleikkinä rueda de casinon tapaan. Kun salsa soi, älä siis pelkää antaa sen synkopoitujen rytmien nykiä lantiotasi ja olkapäitäsi vastakkaisiin suuntiin, vaan anna niiden johdattaa sinut musiikin ja tanssin yhdistymisen luomaan ajattomaan tilaan..!
- Tomas
* Kuten suurin osa tämän artikkelin lukijoista varmasti tietääkin, kaikki afroamerikkalaisen musiikin tyylit ovat syntyneet sen seurauksena, että 1502-1873 Amerikkaan vietiin väkisin arviolta 10-30 miljoonaa afrikkalaista eurooppalaisten siirtomaaisäntien orjatyövoimaksi. Saamme siis (hiukan hämmentyneinä) kiittää leijonaosasta rakastamaamme musiikkia transatlanttista orjakauppaa.
** mm. Machito and his Afro-Cubans, Tito Puente, Dizzy Gillespien Chano Pozon kanssa tekemät levytykset
*** Modernilla ja jazzvaikutteisella tarkoitetaan tässä funktionaaliseen, paljolti II-V-sointutehoihin ja kolmisointuja laajempiin sointuihin perustuvaa estetiikkaa. Siitä, muuttuuko musiikki sen kautta harmoniselta perustaltaan modaalisesta tonaaliseksi, voidaankin sitten debatoida maailman ääriin saakka.
**** mm. Johnny Pacheco, Ray Barreto, Willie Colón, Ruben Blades, Hector Lavoe ja salsan grand old lady, aito kuubalaismamma, Celia Cruz
Solaz.fi – päivityksiä
0Päivitämme sivujen ulkonäköä ja hiukan sisältöäkin. Valokuvaaja Suvi Sievilä otti pari viikkoa sitten upeita kuvia, joita näkyykin jo mm. sivujen yläpalkissa. Kiitos Suvi!
Solazin intohimona on latinalaisamerikkalainen musiikki: salsa, merengue, cha-cha-chá, son, rumba, timba, samba, son huasteca, bolero, cumbia… Näitä musiikkityylejä yhdistää eurooppalaisten ja afrikkalaisten, etenkin Saharan eteläpuolisen länsiafrikkalaisten sekä joissain tapauksissa myös Väli- ja Etelä-Amerikan alkuperäiskansojen kulttuurien yhteensulautuminen, musiikin ja tanssin keskinäinen erottamattomuus sekä clave-ajattelu.
Tomas alkaa kirjoittaa viikottaisia artikkeleita latinalaisamerikkalaisen musiikin tai tanssin saralta, ensimmäinen käsittelee salsamusiikkia ja julkaistaan huomenissa.
Mikäli haluat lukea artikkelin jostakin tietystä aiheesta latinalaisamerikkalaisen musiikin tai tanssin saralla, kirjoita toivomuksesi kommentteihin tai lähetä sähköpostia osoitteeseen solaz@solaz.fi. Kaikki palaute, kommentit, korjaukset ja täydennykset ovat tervetulleita!
Marraskuun HOS BB feat. Duo Solaz -keikkaan valmistautuminen hyvässä vauhdissa
0
Sovitukset HOS BB feat. Duo Solaz-konserttia varten (Kokomo Tikibar & Room to 17.11. klo 21!) ovat valmiit ja toistaiseksi treeneissä kuullun perusteella bändi tulee soimaan komeasti! Tietenkin töitä on vielä, mutta uskallammepa luvata keikasta aikasta päräyttävää musiikkikokemusta.
Ohjelmistossa on New York- ja LA-tyylin salsaa, mamboa, boleroa, cha-cha-cháta sekä afrokuubalaista jazzia. Biisilistaa komistaa myös kaksi Solazin omaa teosta!
Solazin syksy on muutenkin kovin big band-painotteinen: ensi viikon perjantaina 28.10. Duo Solaz esiintyy myös Lappeenranta Big Bandin riveissä YLE Etelä-Karjalan, Scandic Patrian ja hyväntekeväisyysjärjestöjen järjestämässä Nenäpäivägaalassa Lappeenrannan hotelli Patriassa!
Lämpöä syksyyn!
Ah, ja niin, HOS BB-keikalla on muuten luvassa myös lyhyt introduktio salsan tanssimiseen! Asiassa avustamaan on lupautunut tanssija Amandine Doat.